Isän päivä

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
10.02.2017
19:00 - 21:00

Tapahtumapaikka
Loimaan teatteri
Juvantie 11, Loimaa


isanpaiva-nettiin2
Vuosi 2017 on Loimaan Teatterin 30. toimintakausi. Synttäreitä juhlitaan koko vuoden ajan monenlaisten esitysten parissa.

Juhlavuoden aloittaa Tuomas Kyrön käsikirjoittama draamakomedia ISÄN PÄIVÄ, joka kertoo  kolmilapsisen perheen isän elämästä parin arkisen päivän aikana.
Mitä kaikkea voi tapahtua ihan ”normi koti-isälle”, noin niinkuin ”normipäivänä”, juurikin ”normiperheessä”, toki aivan ”normilasten” kanssa?

Tietenkin pelkästään normiasioita, mitäpä muutakaan,
mutta mikä on normia nykyään, ja mikä kolmekymmentä vuotta sitten, ”silloin kun minä olin pieni”?

Lasten ja perheiden elämä on melkoisesti muuttunut 70- tai 80-luvun ajoista.
Muistatko millaisia olivat siihen aikaan esim. tietokonepelit, lastenohjelmat tai vaikkapa ruokailutottumukset?

Jani Hägg taipuu Tuomas Kyrön hauskassa ja omaleimaisessa monologissa  häpeää ja ylilyöntejä pelkäämättä koko perheen sekä muidenkin isän arjessaan kohtaamien hahmojen nahkoihin. Ohjauksesta vastaa Sari Äikää-Torkkeli.

Esitystä on mahdollista tilata myös yksityistilaisuuksiin Loimaan teatterin näyttämölle tai muuhun sopivaan paikkaan. Kysy tarjousta!

Käsikirjoitus: Tuomas Kyrö
Dramatisointi: Petteri Summanen
Ohjaus: Sari Äikää-Torkkeli
Rooleissa: Jani Hägg
Oikeudet: Näytelmäkulma – NDC Oy
Yhteistyössä mukana:
gigantti_logo_blue

Ensi-ilta Loimaan Teatterissa
pe 20.1.2017 klo 19:00

muut esitykset:
su 22.1. klo 16
pe 27.1. klo 19

su 5.2. klo 18
ti 7.2. klo 19
pe 10.2. klo 19
ti 14.2. klo 19

to 16.2. klo 19
pe 24.2. klo 19
su 5.3. klo 16
la 11.3. klo 18

Liput: 14 / 12 €

nettilippu
smartumjatyky

Kesto: noin 2 h (sisältää väliajan)

TIEDUSTELUT JA VARAUKSET
040 5742 065 / info@loimaanteatteri.fi



Jaa tapahtuma Facebookissa