Maatalousmuseon kynttiläpaja

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
27.11.2016
12:00 - 15:00

Tapahtumapaikka
Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383, Loimaa


Sunnuntaina 27.11.2016 Sarka-museolla on klo 12-15 käynnissä joulupaja, jossa valmistetaan mehiläisvahakynttilöitä museolehtori Kirsi Laineen kanssa.

Pajassa valmistetaan kynttilöitä mehiläisvahasta sekä valamalla että vahalevyistä rullaamalla. Muotoja ja malleja löytyy joka makuun: pajassa pääsee kokeilemaan niin pitkien kynttilöiden, tuikkujen kuin pöytäkynttilöidenkin tekemistä.

Paja toimii kolmen tunnin ajan, jonka puitteissa askartelijat voivat tulla ja mennä oman aikataulunsa mukaan. Osallistumiseen on hyvä varata aikaa noin tunti.

Materiaalimaksu 8 €.

Joulupajoja järjestetään Sarka-museossa ennen joulua yhteensä kolme. Ensimmäisessä työpajassa 19.11. askarrellaan joulukortteja mm. huovuttamalla. Sunnuntaina 27.11. päästään siis tekemään mehiläisvahakynttilöitä. Kolmannessa työpajassa lauantaina 10.12. askarrellaan joulukoristeita vanhoista joulukorteista.



Jaa tapahtuma Facebookissa