Porsche Club Festival 2015

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
21.08.2015 - 23.08.2015
Koko päivä

Tapahtumapaikka
Alastaro Circuit
Jarno Saarisen tie, Virttaa


Suomen Porsche-kerhot ovat yhdessä luoneet jo kolmatta kertaa järjestettävän Porsche Club Festival -tapahtuman. Se on kaikkien aikojen suurin Porsche-merkkisten autojen yhteisesiintyminen Suomessa. Tapahtuma järjestettiin 2013 ensimmäistä kertaa keräten paikan päälle 323 Porschea ja kaikkiaan noin 2000 osallistujaa, kun yhteen lasketaan tapahtumaorganisaatio, kilpailijat tiimeineen, yleisö sekä ratatapahtumaan osallistunut klubiväki. Vuonna 2014 tapahtuma oli edellisvuottakin suurempi ja nähtäväksi jää rikotaanko yleisöennätyksiä myös tänä vuonna.

Tänä vuonna kilpailemassa on noin 50 Porschea ajajineen ja taustajoukkoineen. Koulutus- ja ratapäivätapahtumaan odotetaan noin 150 klubilaista.
Lisäksi Concours d’Elegance kisaan saapuu runsaasti autoja, puhumattakaan yleisöstä, joista suuri osa saapuu Porsche-merkkisellä kalustolla.
Tänä vuonna on kaikille harrasteautoille varattu oma parkkialue – toivottavasti ehditte ihailemaan myös muita hienoja automerkkejä, sillä kutsuja on lähetetty laajalti myös muille automerkkikerhoille.

Pääsyliput: lauantaina 20€,
Maksutta: PCF-jäsenet, Porschella saapuvat ja alle 12v.

Ohjelma
Perjantaina 21.8.2015 (vapaa pääsy)

10.00 – 14.00 PRCF rata-aikaa (PRCF-jäsenet).
14.00 – 18.00 Vapaa harjoittelu GT3 Cup Challenge, Sports Cup ja Time Trial.
12.00 – 18.00 Kilpailutoimisto avoinna.
12.00 – 18.00 Ilmoittautuminen.
13.00 – 18.00 Katsastus.
18.00 – 20.00 PRCF rata-aikaa (PRCF-jäsenet).

Lauantaina 22.8.2015. (liput 20 eur)

07.30 Ilmoittautuminen.
08.00 Katsastus.
09.00 Sisäänpääsy ja lipunmyynti aukeavat.
09.00 Ohjaajakokous (alatorni).
09.30 Toimitsijakokous (ylätorni).
10.00 Warm Up ja vapaat harjoitukset.
11.00 Aika-ajot: GT3 Cup Challenge ja Sports Cup.
12.00 Radalla  siviiliautot / Porsche Club Finland rata-ajon koulutus (1.5 H).
13.00 GT3 Cup Challenge Grid Walk (pitlane).
13.30 Kisalähtö: GT3 Cup Challenge, lähtö 1.
14.00 Kisalähtö: Time Trial, lähtö 1.
14.20 Kisalähtö: Sports Cup, lähtö 1.
14.50 Kisalähtö: Time Trial, lähtö 2.
15.10 Kisalähtö: GT3 Cup Challenge, lähtö 2.
15.40 Kisalähtö: Sports Cup, lähtö 2.
16.10 Ohjaajakokous Sports Cup (Parc Fermé).
16.15 Radalla siviiliautot / Porsche Club Finland rata-ajon koulutus (3 H).
16.30 Palkintojenjako (alavarikko).

Lauantaina Suomen Porsche-sarjojen kisalähdöt: Porsche GT3 Cup Challenge, Sports Cup ja Time Trial. Lapsille pomppulinna. Kauppakujalla myynnissä mm. autojen pienoismalleja (laaja Porsche-valikoima), karkkia, peltikylttejä ja muuta pientä hauskaa. Lisäksi Concours d’Elegance – autojen kauneuskilpailu, jossa tuomaristo valitsee kustakin luokasta luokkansa edustavimmat autoyksilöt. Vakiomallisten autojen sarjassa arvostellaan autojen alkuperäisyys, maalipinnan kunto, yleiskunto ja siisteys. Tuning- ja kilpa-autoluokassa arvosteluperusteina ovat näyttävyys, siisteys ja tyylikkyys. Kilpailuun osallistuvat autot löytyvät ylä- ja alavarikon välisen tien varrelta. Kannattaa käydä tutustumassa.

Sunnuntaina 23.8.2015 (vapaa pääsy)

09.00 – 09.40 Ilmoittautuminen info-pisteessä, katsastus
09.40 – 10.00 Ohjaajakokous
10.00 – 15.00 Slalom-kisa (kiihdytyssuoran päässä)
10.00 – 10.30 Rata-ajokoulutus (L1)
10.30 – 11.00 Rata-ajokoulutus (L2)
11.00 – 13.00 Lounas
11.00 – 11.30 Rata-ajoharjoittelua (L3)
11.30 – 12.00 Rata-ajokoulutus (L1)
12.00 – 12.30 Rata-ajokoulutus (L2)
12.30 – 18.00 Rata-ajokoulutus, kaksi jonoa (hidas / nopea ryhmä)

 

www.facebook.com/PorscheClubFestival



Jaa tapahtuma Facebookissa