Ruokakeskiviikko: Lihan kulutus ennen, nyt ja tulevaisuudessa etäluentona

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
16.02.2022
18:00 - 19:00

Tapahtumapaikka
Suomen maatalousmuseo Sarka
Vanhankirkontie 383, Loimaa


Helmikuun Ruokakeskiviikon esityksessään yliopistonlehtori KTT Markus Vinnari Helsingin yliopistosta pohtii lihankulutuksen muutoksia Suomessa sekä muutoksia kasvissyöjien määrissä tilastoaineistojen valossa. Vinnarin esityksessä ennakoidaan eläinyperäisten ruokien kulutuksen muutosta kolme vuosikymmentä eteenpäin ympäristöön liittyvien, poliittisten, sosiaalisten ja teknologisten kehitystrendien avulla.

Vinnari on kauppatieteiden tohtori ja työskentelee yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa taloustieteen osastolla. Hänen tutkimuksensa käsittelevät kestävän kehityksen eri ulottuvuuksia liittyen ruoankulutukseen ja menetelmiä, joilla ruoankulutustapoihin voitaisiin länsimaissa vaikuttaa. Aikaisemmissa hankkeissaan hän on muun muassa ollut mukana kehittämässä erilaisia ympäristöindikaattorijärjestelmiä sekä pohtinut suomalaisten kulutustottumusten ja erityisesti ruoankulutuksen muutoksia. Hän on kiinnostunut kestävän kehityksen eri ulottuvuuksista niin taloudellisesta, ympäristöllisestä kuin sosiaalisestakin näkökulmasta.

Helmikuun Ruokakeskiviikko järjestetään etätapahtumana, linkki esitykseen päivitetään tähän vähän ennen lähetyksen alkua verkkosivullemme.

Kuva: Matthew de Livera / Unsplash.



Jaa tapahtuma Facebookissa