Sinitaivas tanssittaa Kalliohovissa

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
16.12.2018
15:00 - 19:00

Tapahtumapaikka
Metsämaan Kalliohovi
Metsämaantie 618, Metsämaa


Sinitaivas on vuonna 2007 perustettu yhtye, jonka ura sai vauhdikkaan alun Viihdyttäjä 2007 -kilpailun voiton myötä. Yhtye kiinnitettiin Kesäillan valssi -ohjelman kiertuebändiksi.

Bändi on tuttu näky keikkapaikoilla ympäri Suomen. Sinitaivas on tehnyt parhaimmillaan 200 esiintymistä vuodessa. Sinitaivas on yksi maamme suosituimmista tanssiorkestereista.

Sinitaivaan tavaramerkkeihin kuuluvat monipuolinen ohjelmisto ja iloinen meininki lavalla. Illan aikana lavalla nähdään melkoinen määrä soittimia. Perussoitinten lisäksi voidaan kuulla rytmejä aina monipuolisista lyömäsoittimista haitarin kautta puhallinsoittimiin sekä mandoliiniin. Tämä on omiaan luomaan bändiin monipuolista ja tuoretta soundimaailmaa, jota nykyisellään voidaan kuulla niin tanssilavoilla ja ravintoloissa kuin laivoilla.

Yhtyeen ohjelmisto palvelee tietysti joka ilta paikalle saapunutta yleisöä, jolloin tanssipaikoilla kuullaan enemmän perinteistä tanssittavaa ohjelmistoa, kun taas ravintolaolosuhteissa bändi saattaa soittaa helposti vaikkapa parin tunnin bilekeikan.



Jaa tapahtuma Facebookissa