Taidetalon tiistaikonsertit jatkuvat! Anna Toukola – pianokonsertti.

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
19.03.2019
19:00 - 20:00

Tapahtumapaikka
Loimaan Taidetalo
Rantatie 2, Loimaa


Anna Toukola

Anna Toukola, Bachista Rahmaninoviin – pianokonsertti

Tiistaina maaliskuun 19. päivänä Loimaan Taidetalossa kuullaan pianokonsertti, jonka esittää Ypäjältä kotoisin oleva, loimaalaistunut musiikkipedagogi ja pianisti Anna Toukola.

Anna on soittanut pianoa 4-vuotiaasta alkaen. Forssan musiikkikoulun, Turun Konservatorion musiikkiopiston ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelman kautta hän valmistui musiikkipedagogiksi 2001 piano pääaineenaan. Työkokemusta pianonsoiton opetuksen, säestyksen, lied-pianismin, kamarimusiikin, orkesterimusiikin ja musiikin teorian opetuksen muodossa on eri oppilaitoksista karttunut Tampereen seudulla ja Loimaalla n. 23 vuoden ajalta. Oman musiikkikoulun Annan Muskarin hän perusti Loimaalla 2010, vakiinnuttaen vähitellen asemansa loimaalaisena musiikki- ja musiikinopetuskulttuurin edustajana. Syksystä 2018 alkaen musiikkikoulu on liiketoiminnan myynnin jälkeen toiminut uuden omistajan voimin. Tällä hetkellä Anna keskittää energiansa ja aikansa pääosin pianonsoiton opettamiseen ja konsertointiin solistina ja eri kokoonpanoissa. Musiikkipalveluyrityksensä lisäksi Anna opettaa musiikkia tällä hetkellä Loimaan työväenopiston tuntiopettajana sekä kesään 2019 asti myös Annan Muskarin musiikin varhaiskasvatuksen opettajana.

Konsertin ohjelmistossa kuulijalle tarjoillaan läpileikkaus klassisen musiikin aikakausista ja hahmotellaan klassisen musiikin kehitystä pianon kannalta. Pääpaino nojaa silti osittain romanttisessa aikakaudessa ja suomalaisessa musiikissa.

”Toivon, että konserttiin tulijoissa on myös niitä, jotka ”eivät yleensä käy konserteissa”, vaan tulevat kuulemaan nyt myös ikivihreitä suosikkikappaleita, ja toivottavasti tulevat myös seuraavaan konserttiin.” 

– A.Toukola, Maaliskuussa 2019

 

Konsertti alkaa klo 19 ja kestää noin tunnin.

Liput 10/8€, museokortilla 7/5€

Tilaisuuden järjestää Loimaan kulttuuripalvelut.

 

Oikein paljon tervetuloa!

Lisätietoa: www.loimaantaidemuseo.fi



Jaa tapahtuma Facebookissa