Tiistaikonsertti ”A River Runs Through It” – Mikko Iivanainen

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
10.03.2020
19:00 - 20:00

Tapahtumapaikka
Loimaan Taidetalo
Rantatie 2, Loimaa


Mikko Iivanainen, kitara
Levynjulkistamiskonserttikiertue.
Liput 10/8 €, museokortilla 7/5 €. Loimaan Seudun Musiikkiopiston opiskelijat ilmaiseksi!

Mikko Iivanainen lukeutuu suomalaisen jazzkentän huippunimiin. Hän on erottunut harmonisella syvyydellään sekä saundien monipuolisuudella. Dynamiikan soitossaan lahjakkaasti hallitseva Iivanainen on vaikuttanut useissa maamme eturivin jazzyhtyeissä.

Ensimmäinen valtakunnallista tunnettuutta saanut kokoonpano oli 1996 perustettu Free Control. Kuluvan vuosituhannen puolivälissä Mikko Iivanainen toimi Iro Haarlan ja Uffe Krokforsin Loco Motife –yhtyeessä, jonka levy Penguin Beguine palkittin Jazz-Emmalla. Iivanaisen, Klaus Suonsaaren ja Junnu Aaltosen Nordic Trinity –trio on myös saanut runsaasti myönteistä palautetta sekä medialta että kuulijoilta. Yhtyeen albumi Wonders Never Cease (KSJazz 2016) oli arvostelumenestys ja julkaisuvuotensa Jazz-Emma-ehdokas.

Rivijäsenenä Iivanainen on soittanut esimerkiksi pianisti-harpisti Iro Haarlan ja basisti Ulf Krokforsin Loco Motife -yhtyeessä sekä laulaja Mirella Pendolinin Kurkirku-kvintetissä. Hän esiintyy myös Johanna Iivanaisen ja Johanna Kurkelan Gemini-kiertueilla. Edelleen ajankohtaisia kokoonpanoja ovat myös Johanna ja Mikko Iivanainen duo sekä kvartetti yhdessä Johanna Iivanaisen, Maria Kalaniemen sekä Timo Alakotilan kanssa.

Arvioita edellisestä soololevystä Last Room:
Last Room (Presence Records, 2014)
”..”Last Room” on Mikko Iivanaisen avaus säveltäjänä ja instrumentalistina. Siinä suhteessa asetan tämän albumin esimerkiksi Jukka Gustavsonin ja Anssi Tikanmäen teosten henkiseksi sukulaiseksi. Jokaisella on kunnianhimoa ja sanomisen paloa, sielua ja ruumista.” Retrokki 2015

”Tyylilajia ei ole mielekästä ruveta sen kummemmin pohtimaan ja lyömään osastonumeroa päälle tälle levylle. Tämä on todella, todella hieno levy.” Riffi



Jaa tapahtuma Facebookissa