IKIS-luento: Yhteinen Eurooppa! Jyväskylän Seminaarinmäki osana eurooppalaista kulttuuriperintöä

Kartta latautuu...

Päiväys ja aika
07.12.2022
14:00 - 15:30

Tapahtumapaikka
Loimaan pääkirjasto
Kauppalankatu 17, Loimaa


IKIS-luento
Yhteinen Eurooppa! Jyväskylän Seminaarinmäki osana eurooppalaista kulttuuriperintöä
Luennoisijat: Pirjo Vuorinen, FM, palvelupäällikkö ja Katja Mäkinen, dosentti, yliopistotutkija Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän Seminaarinmäelle myönnettiin tänä vuonna Suomen ensimmäinen Euroopan kulttuuriperintötunnus. Palkinnon perusteluna oli, että Jyväskylän Seminaarinmäki ilmentää koulujärjestelmän roolia tasa-arvoisen ja demokratisen yhteiskunnan perustana. Euroopan komissio on myöntänyt kulttuuriperintötunnuksia vuodesta 2013 alkaen. Vuoteen 2022 mennessä tunnus on myönnetty 60 kohteelle 20 eri maassa.

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäki on suojeltu, valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, jossa on rakennuksia 1800-luvun lopulta nykypäivään.

Ikääntyvien yliopiston verkkoluennot välitetään suorina verkkolähetyksinä Jyväskylästä. Luentoja seurataan pääkirjaston Elers-huoneessa. Luennot on suunnattu ensisijaisesti ikääntyville, mutta niihin voivat osallistua kaikki kiinnostuneet taustasta riippumatta. Luennoille on vapaa pääsy eikä ennakkoilmoittautumista vaadita. Luennot toteutetaan pääkirjaston, työväenopiston ja Jyväskylän kesäyliopiston yhteistyönä.



Jaa tapahtuma Facebookissa